PUHUJAT
Anna Rotkirch
Tutkimusprofessori
Väestöliitto

Antti Vasara
Hallituksen puheenjohtaja
Helsingin yliopisto

Henri Vanhanen
Ulkopolitiikan asiantuntija

Iida Lähdemäki
COO
AI Finland

Janne Känkänen aloitti Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtajana 1.9.2020 toimittuaan sitä ennen muutaman kuukauden HVK:n väliaikaisena toimitusjohtajana. Janne Känkäsellä on pitkä ura virkamiehenä. Hän on toiminut työ- ja elinkeinoministeriössä useissa tehtävissä vuodesta 2008 alkaen: muun muassa EU- ja kansainvälisten asioiden johtajana, osasto- ja yksikön päällikkönä sekä teollisuusneuvoksena. Tätä ennen hän on työskennellyt kauppa- ja teollisuusministeriössä Euroopan komission hallintovirkamiehenä. Huoltovarmuuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla toimiva valtion laitos, jonka tehtävänä on yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen turvaaminen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta.
Janne Känkänen
Toimitusjohtaja
Huoltovarmuuskeskus

Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noposella on takanaan pitkä ura yritysten johto- ja vastuutehtävissä. Hänellä on laajaa tuntemusta pääomasijoitusalasta ja yritysrahoituksesta sekä merkittävää käytännön kokemusta yritysten TKI-toiminnasta, kasvusta ja kansainvälistymisestä. Noponen on työskennellyt vuodesta 2023 alkaen elinkeinoministerin Rydmanin erityisavustajana. Vuosina 2010−2023 Noponen työskenteli johtotehtävissä Eagle Filters Group Oyj:ssä. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa hallituksen puheenjohtajana Incap Oyj:ssä, perustajaosakkaana ja toimitusjohtajana Proventia Group Oyj:ssä sekä osakkaana Evli Corporate Finance Oy:ssä. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään hän työskenteli Neste Oyj:ssä asiantuntija- ja johtotehtävissä.
Lassi Noponen
Pääjohtaja
Business Finland

Liisa Laakso
Vanhempi tutkija
Pohjoismainen Afrikka-instituutti

Mikael Mattlin
Tutkimusprofessori
Ulkopoliittinen instituutti

Mikko Alasaarela
Tekoäly-asiantuntija, Co-Founder
Agion

Mikko Hyppönen on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia kyberturva-asiantuntijoita. Hän on Elisan johtava kyberturvaneuvonantaja ja puolustusteknologiayritys Sensofusionin tutkimusjohtaja, sekä entinen WithSecuren tutkimusjohtaja. Hänen artikkeleitaan on julkaistu muun muassa New York Timesissa, Wiredissa ja Scientific Americanissa, ja hän on luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa.
Mikko Hyppönen

Perttu Pölönen
Tietokirjailija ja Futuristi

Risto Siilasmaa
Sijoittaja, Nokian ex-toimitusjohtaja

Tuuli Kaskinen
Toimitusjohtaja
Climate Leadership Coalition




